Näytetään tekstit, joissa on tunniste KC. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste KC. Näytä kaikki tekstit
tiistai 27. kesäkuuta 2017
tiistai 16. toukokuuta 2017
tiistai 13. syyskuuta 2016
sunnuntai 20. maaliskuuta 2016
KC:n kevään trendi hiusnäytös
Kävimme keskiviikkona 16.3. tutustumassa kevään uusiin hiustrendeihin KC:n kevään hiusnäytöksessä. Näytöksestä tarttui mieleen muutama uusi juttu ja joitain ideoita olikin tullut jo nähtyä median kautta.
perjantai 4. joulukuuta 2015
Toppipäiväkirja 4.12.
Tänään topissa oli tarkoituksena perehtyä kevytvärisarjaan ja sen käyttöön. Topppipaikassani on käytössä KC:n Velvety kevytvärisarja joka on todella monipuolinen ja trendeihin mukautuva sarja. Velvety on myös siitä mielenkiintoinen kevytväri että sitä voidaan käytää myös kevytkestovärinä vaihtamalla hapetteen voimakkuutta. Velvety sarja on minulle ennestään tuttu sillä koulussa on käytössä sama värisarja. Olen oppinut KC:n värisarjoista paljon asioita koska ne ovat käytössä kummassakin paikassa missä opin asioita hiusten värjäämisestä.
Kevytvärejä käytetään usein värjäyksissä hiuksen pituuden värjäämisessä ja permanentin yhteydessä. Kevytväri on kestoväriä hellävaraisempi mutta se ei ole yhtä peittävä kuin kestoväri. Kevytväri on hyvä vaihtoehto vaalennetun hiuksen sävyttämiseen tai tummemmaksi värjäämiseen. Olen nähnyt kevytvärien käyttöä toppipaikassani lähes joka kerta kun olen ollut topissa, olemme käyttäneet kevytvärejä myös koulussa.
Päivä topissa kului katsellessa muutamaa värjäystä ja miesten ja naisten hiustenleikkausta. Tutkin myös yrityksen värisarjoja.
Lähteet: alempi kuva www.kcprofessional.fi
maanantai 30. marraskuuta 2015
Toppipäiväkirja 27.11.
Tällä kertaa topissa oli tarkoitus perehtyä yrityksen kestovärisarjaan, sen käytöohjeeseen ja värin levitystekniikoihin. Elegiassa on käytössä KC:n Ultimate kestovärit jotka ovat myös koulussa käytössä. Ultimate on siis minulle koulusta ennestään tuttu kestovärisarja joten en ainakaan tässä vaiheessa oppinut siitä paljoa mitään uutta koska olimme koulussa käyneet niitä läpi samalla viikolla. Kestovärien käyttö, vaikutusajat, hapetteeet, värien valinta jne. ovat alkaneet tulla pikkuhiljaa tutuksi ja koulussa ja topissa oppii kokoajan uusia juttuja. Tässä vaiheessa opiskelua minulle on tärkeintä että opin kestovärien teoreettisen käytön mahdollisimman hyvin jotta myöhemmin voi alkaa keskittymään entistä enemmän värien analysointiin ja soveltamiseen.
Levitystekniikat ovat oleet myös tämän viikon aiheena ja olen huomannut topissa paljon erilaisia levitystekniikoita. Suurimmaksi osaksi olen nähdyt värien levittämistä siveltimellä muitta silloinkin värin voi levittää monella tavalla.
Tällä kertaa harjoittelin myös harjoituspäähän erilaisia raitatekniikoita ja värinlevitystekniikoita. Käytin tekniikoiden harjoitteluissa houitoainetta vaalennusaineen tai värien sijaan.

Brushlights värjäystekniikkalla raitoja ja siveltimellä vapaalla kädellä tehdyt raidat
Balayage levitystekniikka ja folioraidat vaakaosioissa
Harjoittelin myös rullakampauksen tekoa pitkähiuksiselle harjoituspäälle koska en ole ikinä ennen kokeillut rullien laittamista.
maanantai 16. marraskuuta 2015
Toppipäiväkirja 13.11.
En ehtinyt tekemään päivän aikana paljoa muuta kuin lettejä. Ehdin kuitenkin seuraamaan yhtä hiusten vaalennusta ja raidoittamista sekä tutkimaan vähän yrityksen värikarttoja. Elegiassa on käytössä KC:n värit (Luxima, Ultimate ja Velvety) sekä Elumen värit Goldwelliltä. Selailin värikarttoja ja yritin miettiä niitä selaillessani koulussa edellisenä päivänä oppimiamme asioita. Paljoa en ehtinyt perehtymään mutta jotain jäi mieleen.
Tässä muutamia kuvia leteistä joita tein päivän aikana:
![]() |
Hollantilainen letti joka kulkee ohimolta niskan kautta toiselle puolelle päätä. |
![]() |
Kummallakin sivulla on hollantilainen letti ja letit on lopuksi koottu niskaan pinneillä poikittain. |
![]() |
Hollantilainen letti eli ranskanletti nurinpäin. |
![]() |
Hollantilainen letti toisella puolella päätä, kiinnitetty pään takaosaan hiusten alle pinneillä. |
![]() |
Pintaranskalainen |
![]() |
Ranskalaiset letit kummallakin puolella päätä. Lettien päät on kiinnitetty vastakkaisille puolille päätä. |
![]() |
Hollantilainen letti joka kulkee s-kirjaimen muotoisena oikealta ohimolta alkaen päätyen niskaan vasemmalle puolelle. Letin häntä on kiinnitetty niskaan pinneillä. |
![]() |
Punottu vesiputousleti kummallekin puolelle päätä ja yhdistetty kiinni toisiinsa pienellä letillä. |
Kuvat on julkaistu asiakkaiden suostumuksella.
lauantai 14. marraskuuta 2015
Liikkeen hoitopalveluiden ja tuotteiden esittely
Olaplex:
Olaplex on uusi, patentoitu kemiallinen hiustenhoitotuote jonka teho perustuu siihen että se suojaa ja korjaa hiuksen rikkisiltoja. Olaplex mahdollistaa suuremmat värimuutokset ja vaalennusprosessit kuin ennen sillä se suojaa hiusta niin hyvin että hius kestää useampia ja voimakkaampia käsittelyjä. Olaplex hoidot ja käsittelyt värin tai vaalennuksen yhteydessä ovat todella kysyttyjä asiakkaiden keskuudessa. Tuote on tarkoitettu ainoastaan ammattilaiskäyttöön joten Olaplex Bond Multiplier No.1 ja Olaplex Bond Perfector No.2 ovat vain ammattilaisten saatavilla. Kuluttajille on myynnissä Olaplex Hair Perfector No.3 joka on tarkoitettu kotikäyttöön ylläpitämään hoidon vaikutusta seuraavaan käsittelyyn asti.
![]() |
|
Olaplex-hinnasto Hiusstudio Elegiassa:
Olaplex-hoito värin yhteydessä 29€
Olaplex-hoito leikkauksen yhteydesä 39€
Olaplex tehohoito 69€
Olaplex Hair Perfector No.3 kotihoitoaine 29€
Bond Multiplier No.1 Bond Perfector No.2 Hair Perfector No.3
525ml 525ml 100ml
Valmistaja KC
Jos olaplex No.1 käytetään värin tai vaalennuksen yhteydessä se annostellaan ohjeen mukaan väri-/vaalennusmassan sekaan ja olaplex No.2 levitetään pesemisen jälkeen pyyhekuiviin hiuksiin ja annetaan vaikuttaa tietyn aikaa.
Kun tehdään olapleh tehohoito olaplex No.1 sekoitetaan veteen ja levitetään kuiviin hiuksiin ja annetaan vaikuttaa tietyn aikaa, sen jälkeen olaplex No.2 levitetään hiuksiin ilman hiuksien huuhtelua välissä ja annetaan vaikuttaa. Mitä pidempään No.2 vaikuttaa sitä parempi lopputulos. Lopuksi hiukset huuhdellaan ja pestään ja hoidetaan normaaleilla hiustenhoitotuotteilla. Hoitokertojen välillä asiakas voi käyttää kotona olaplex No.3 ylläpitääkseen hoidon vaikutusta.
Olaplex-hoitoon ei kuulu omaa hieronta ohjetta. Hoitoa ei markkinoida normaalia markkinointia enemmän, ihmiset ovat hyvin tietoisia hoidosta ja monet kyselevät sitä itse. Olaplex-hoito on hyvin kätevä tehdä värin yhteydessä sillä Olaplex No.1 levitetään hiuksiin värimassan mukana joten aikaa ei kulu normaalia enempää ja Olaplex No.2 on nopea levittää hiuksiin värin tai vaalennusaineen pesemisen jälkeen eikä sen vaikutusaikakaan ole kovin pitkä. Olaplex tehohoidon tekemiseen kuluu aikaa reilu tunti vaikutusajoista riippuen mukaanlukien hiuksien kuivatus ym. viimeistely.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)