tiistai 10. marraskuuta 2015

Itsearviointi 2. jakso 2015

Yhteenveto hiusten hoitamisen oppimisesta: Haude- ja tehohoito, laserhoito,intialainen päähieronta.



Mikä on helpointa ja vaikeinta hoitopalveluissa?

Helpointa hoitopalveluissa on toteuttaa ne käytännössä, lukuunottamatta intialaista päähierontaa. Toteuttamistavan oppii nopeasti mutta tuotetietouden opettelu eri hoidoissa on vaikeaa. Esimerkiksi teho-hoidon voi toteuttaa niin monenlaisilla hoitotuotteilla että tuotteiden oppiminen on vaikeaa ja siten myös juuri oikean tuotteen valitseminen asiakkaalle vaikeutuu. Davineksen teho-hoidoissa oli oneksi apuna taulukko josta pystyi katsomaan esimerkkituotteet tietynlaiselle hiustyypille.

Intialaisessa päähieronnassa on vaikeinta muistaa ulkoa missä järjestyksessä liikkeet tehdään ja millainen hierontaliike on. Intialaisessa päähieronnassa on niin paljon muistettavaa että sen opettelu on mielestäni kaikista vaikeinta ja aikaavievintä hoitopalveluissa. Sitten kun muistaa hierontaotteet on mukava tehdä hierontaa koska sen tekeminen on rentouttavaa tekijällekkin. 

Laserhoito ja haudehoito ovat teknisesti helpoimpia toteuttaa mutta niissäkin on muutamia asioita jotka on pakko muistaa tehdä tietyssä järjestyksessä jotta hoitopalvelu onnistuu.


Mihin asioihin olen tyytyväinen hoito-osaamisessani ja mihin en?

Olen tyytyväinen siihen että osaan perus asiat jokaisesta hoitopalvelusta joita olemme opetelleet mutta voisin vielä kehittää oppimistani. Minun pitäisi perehtyä jokaiseen aihealueeseen vielä tarkemmin jotta osaisin esim. suositella asiakkaalle jotain tiettyä hoitoa.

Parhaiten osaan tehä teho-hoidon Davines hoitotuotteilla sillä olemme käyttäneet niitä paljon koulussa ja tein omalle asiakkaallenikin hoidon yhdellä Davineksen hoitosarjalla. Teho-hoito on ollut mielestäni kaikkein kiinnostavin erilaisista hiustenhoito-palveluista sillä se on mielestäni kaikista monipuolisin. Davineksella on niin monenlaisille hiustyypeille tarkoitettuja hoitoja että niiden tutkiminen ja käyttäminen on mielenkiintoista.
Laser hoito on itselleni kaikista vierain hoitokäsittely koska se ei ollut minulle ennestään tuttu emmekä ole koulussa harjoitelleet tai tutustuneet siihen ainakaan vielä niin paljon kuin muihin hoitoihin.


Millaista palautetta olen saanut esim. työotteista, sujuvuudesta, asiakkaan huomioimisesta, ja koko palvelutilanteesta?

En ole saanut kovin paljoa palautetta mistään aihealueesta mutta minulle on sanottu että työotteeni ovat varmat ja palveluasenteeni on sellainen että siitä ei huomaa vaikka vähän jännittääkin tehdä jotain.


Mikä hoidoissa on kiinnostanut minua eniten?

Eniten hoidoissa kiinnostaa niiden monipuolisuus. 
  • Intialaisessa päähieronnassa on paljon erilaisia hierontaotteita ja hieronta tehdään kolmelle eri alueelle kehossa.
  • Teho-hoidon voi toteuttaa monilla erilaisilla tuotteilla.
  • Laserhoito tuo lisää mahdollisuuksia hiustenhoitoon ja on erittäin tehokas hoitomuoto.
  • Haudehoidon tekemisen kautta oppi värinlevitystekniikkaa.

Oman osaamisen kuvaus:

  • Hiusten ja hiuspohjan hoitokäsittelyn suunnittelu H2
  • Hiusten peseminen K3
  • Hiusten ja hiuspohjan hoitaminen H2
  • Hiuspohjan hieronnan hallinta T1
  • Asiakaspalvelu ja asiakkaan ohjaaminen H2
  • Työvälineiden käytön hallinta K3
  • Tuotteiden käytön hallinta H2
  • Hiusten ja hiuspohjan laadun ja kunnon määrittely H2
  • Tuotteiden tunteminen ja niiden vaikutuksen huomioon ottaminen hoidoissa H2
  • Tiedon hankinta H2
  • Opiminen ja ongelmanratkaisu H2
  • Vuorovaikutus ja yhteistyö K3
  • Ammattietiikka K3
Tyydyttävä T1, Hyvä H2, Kiitettävä K3

Kuvailin omaa osaamistani arviointiasteikon kriteerien mukaan. Arvioin että osaamiseni on suurimmaksi osaksi hyvä osaalueilla jotka liittyvät hiuksen ja hiuspohjan hoitokäsittelyihin. Esimerkiksi hiuspohjan hieronnassa tarvitsen vielä paljon harjoittelua. Työvälineiden käytön hallinta ja vuorovaikutus ja yhteistyötaitoni ovat mielestäni kiitettäviä. Monissa asioissa on vielä parantamisen varaa mutta kokonaisuudessaan hallitsen asiat mielestäni suhteellisen hyvin.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti