Tänään topissa minulle tuli omia asiakkaita pikakakampauksiin ja tein samalla pari pesua ja föönausta. Tein pikakampaukset neljälle asiakkaalle ja välillä auttelin ja siivosin paikkoja. Oli mukava pitkästä aikaa päästä tekemään topissakin asiakastöitä koska en pysty niitä yleensä tekemään. Toivottavasti seuraavassa toppipaikassa jonne menen syksyllä minulla olisi mahdollisuus päästä tekemään enemmän asiakastöitä koska silloin minun pitäisi tehdä ainakin permanentti-, leikkaus- ja värinäyttö. Vaikka tässä toppipaikassa en ole päässyt tekemään niin paljoa itse kuin olin ajatellut olen oppinut tosi paljon kaikkea uutta kampaajanan olemisesta ja nähnyt hyvää esimerkkiä erilaisista työtavoista ja yrittäjänä olemisesta.
perjantai 29. huhtikuuta 2016
keskiviikko 27. huhtikuuta 2016
5. jakson itsearviointi
Mitä taitoja olet oppinut ? Mikä on mennyt hyvin ja mikä on mennyt huonosti ? Mitä vien käytäntöön oppimisestani?
Sisältöjä mm.
-Asiakaspalvelu oppilaitoksen salongissa, työssäoppimispaikassa ja vaihdot kosmetologien kanssa ( hoitopesu+ leikkaus+värit+permanentit)
-Loisto konsertti ja Hyvä alku messutapahtuma
-Miraculos trendinäytös kevään hiusmuodista
-Muoto-oppi työn suunnittelun tukena ( kasvojen muodot )
-Goldwell Elumen värjäys
-Liukuväritekniikka
-Vaalennusvärjäys
-Kasviväri ja vierailu ekokampaamossa
-Permanentin näyttöä tukeva kirjallinen tehtävä
-Permanentin perusrullaukset (klassinen, viuhka, tiiliskivi, spiraali, kaksoisrullaus)
-Permanentin suuntarullaus ( =kampaussuuntia huomioiva yksilöllinen rullaustekniikka)
-Suoristus-, afro- ja rastapermanentti
-Hiusalan ergonomia kirjallinen tehtävä

Jos vertaa osaamistani aikaisempiin jaksoihin tuntuu siltä että olen oppinut taas paljon uusia asiaoita ja kehittynyt tekemisessä. Asiakaspalvelupäivinä olen päässyt tämän jakson aikana leikkaamaan enemmän ja olen kehittynyt siinä nopeammaksi. Perus leikkaukset ovat tulleet tutuiksi kun olen päässyt harjoittelemaan niitä kunnolla oikeille asiakkaille. Värjäykset ovat jo alakaneet aikaisemminkin sujumaan rutiinilla mutta raitoja pääsin tekemään ensimmäistä kertaa vasta tämän jakson aikana.
Vaihdot kosmetologien kanssa sujuivat minulla hyvin ja oli mukavaa päästä tekemään vähän haastavempia töitä.
Permanenttia en ole itse päässyt vielä tekemään koska permanenttiasiakkaat on ohjattu niille jotka tekevät permanenttinäytön tänä keväänä.
Loisto konsertin kampausten tekemisen myötä opin jotain uutta kampauksista vaikka emme kampauksien tekoa ole vielä opiskelleetkaan. Oli mukava olla osana isompaa projektia. Aivan uudenlainen kokemus oli myös messuilla työskenteleminen. Hyvä alku messut olivat varhaiskasvatukseen suuntautuneille ihmisille tarkoitetut messut jossa pidimme kosmetologiopiskelijoiden kanssa Hyvän olon pistettä. Meissupäivien kautta oppi hyvin tiimityöskentelyä ja huomasi sen miten tärkeää on että aikatauluista pidetään kiinni jotta asiat sujuvat hyvin.
KC:n kevään trendinäytöksessä oli kiva käydä vaikka monet siellä kerrotut trendit olivat jo tulleet tutuiksi somen kautta. Tälläiset tapahtumat ovat kuitenkin hyviä sillä niiden avulla pystyy ainakin pitämään itsensä hyvin kartalla sen hetken trendeistä jos ei muuten tule seurattua niitä vapaa ajalla.
Tässä jaksossa opettelimme myös kasvojen muodon vaikutusta hiusten leikkaukseen ja värjäykseen. Kun kävimme läpi erilaisia leikkauksia ja värjäyksiä jotka korostavat ja häivyttävät kasvonpiirteiä oppi sen miten paljon väri ja leikkaus vaikuttavat siihen miltä kasvot näyttävä.
Elumen värjäys tuli meille aivan uutena asiana tässä jaksossa. Itse värjäyksessä ei ole mitää ihmeellistä mutta opimme sen miten elumen eroaa tavallisista väreistä ja mitkä vaiheet ovat erilaisia tässä värjäyksessä. En ole itse vielä päässyt käyttämään elumenia mutta toivottavasti minullekkin tulee vastaan sellainen asiakas jolle voin harjotella elumenilla värjäämistä.
Liukuväritekniikat ja vaalennusvärjäys ovat olleet minulle entuudestaan tuttuja mutta en ole valitettavasti päässyt viimeaikoina teemään paljoa liukuvärjäyksiä vaikka mielellään niitä tekisin. Liukuärjäyksissä ja vaalennusvärjäyksissä on ehkä enemmän haastetta kuin muissa värjäyksissä joten niitä olisi kiva päästä tekemään.
Vierailu ekokampaaossa oli ihan mielenkiintoinen ja olisi kiva joskus päästä kokeilemaan kasviväreillä värjäämistäkin koska se on niin vieras asia itselle.
Kun aloimme puhumaan permanenttinäytöstä jakson alussa teimme parin sivun mittaisen testin jonka aiheena oli permanentin työjärjestys, sanasto ja tärkeimmät asiat joita täytyy tietää kun tekee permanenttia. Minulla testi meni hyvin ja sain paria pistettä vaille täydet pisteet.
Permanentin perusrullauksia ja suuntarullauksia on käyty koulussa läpi paljon ja olen ehtinyt koulussa ja toppi paikalla harjoittelemaan rullauksia monta kertaa. Aluksi rullaamien tuntui hankalalta mutta heti kun oppi vähän alkoi rullaaminen tuntua aika helpolta. Nyt kun on saanut harjoitusra suuntarullauksetkin sujuvat helposti.
Suoristus-, rasta- ja afropermanentti jäivät itselle hieman vieraiksi koska en ollut sillon koulussa kun nitä asiaoita käytiin. Harjoittelin kuitenkin parin rastan teemistä permanenttiaineella ja sain paremmin käsityksen tekniikasta. Suoristuspermanentti vaikutti tekniikaltaan helpolta vaikka sen tekemistä en ole päässyt kokeilemaan.
Hiusalan ergonomia tehtävä oli hieman vanhan kertaamista koska niihin asioihin on pitänyt kiinnittää huomiota alusta lähtien. Tulipahan kuitenkin misteltua vielä tarkemmin niitä ergonomisimpia työtapoja ja nyt taas muistaa paremmin kiinnittää huomiota työasentoon.
Kokonaisuudessaan olen viidennen jakson aikana oppinut paljon uusia asioita ja edelleenkin tuntuu siltä että tämä ala on oikea minulle. Asiakaspalveluäivät ovat parhaita koulupäiviä kun pääsee tekemään juuri sitä mitä valmistumisen jälkeenkin tulen toivottavasti tekemään.

maanantai 25. huhtikuuta 2016
Toppipäiväkirja 22.4.
Päivä kului suurimmaksi osaksi asiakastöitä katsellessa ja autellessa. Siivosin myös paikkoja. Loppupäivästä jatkoin vielä aikaisemmin aloittamaani olaplex testiä. Mitä enemmän olen vaalentanut tupsuja olaplexin kanssa ja ilman sitä selvemmin ero hiuksen kunnossa on tullut näkyviin. Kun olaplexia käytetään vaalennuksen yhteydessä hiukseen ei tule lähes ollenkaan vaurioita jotka erottuisivat päällepäin.
perjantai 22. huhtikuuta 2016
Vaihto kosmetologien kanssa
Meillä oli 5.jakson aikana kahden kosmetologiluokan kanssa vaihtopäivä. Teimme heille värjäyksiä leikkauksia ja hoitoja ja he tekevät meille myöhemmin erilaisia hoitoja vastapalvelukseksi. Tällaiset vaihtopäivät ovat olleet ihan hyviä koska niissä on yleensä ollut haastaviä töitä ja on saanut enemmän harjoitusta.
Ensimmäisenä vaihtopäivänä tein yhdelle kosmetologitytölle tyvivärin ja tasasin latvoja mutta en muistanut ottaa siitä työstä kuvia.
Toisena päivänä minulla oli asiakkaana tyttö joka halusi että hänen hiuksiaan vaalennettaisiin ja väriä tasoitettaisiin. Päällimmäisistä osista väri oli jo lähes tavoitteen mukainen mutta alta hiukset olivat liian tummat. Vaalensin hiusta edeten tummista osioista vaaleimpiin. Tyvi jätettiin värjäämättä koska se oli valmiiksi hyvän värinen joten häivytin vain tyvikasvun ja vaalennuksen rajaa. Väri oli vaalennuksen jälkeen tasainen mutta vielä liian kellertävä joten laitoimme vielä lopuksi luximan koko tukkaan. Hiukset olivat todella paksut ja pitkät joten aikaa meni paljon mutta lopputulos oli mielestäni todella hyvä.
Ennen |
Jälkeen |
keskiviikko 20. huhtikuuta 2016
Oma-asiakas päivä
Meillä oli koulussa oma-asiakaspäivä johon sai tuoda asiakaita värjäyksiin tai permanenttiin. Minulle tuli kaveri hiustenvärjäykseen. Lähtötilanteesta en muistanut ottaa kuvaa. Hiukset oli vaalennettu kotona jolloin lähtötilanne oli n. 5-6 tummuinen punertava ruskea ja sitä ennen hiukset olivat olleet punaiset monta vuotta.
Tavaoitteena oli saada hiuksista tasaisen vaaleat, n. 8 tummuiset. Aluksi vaalensin hiuksia, aloitin tummimmista kohdista levitämisen ja kävin hiukset läpi muutaman kerran edeten tummimmasta vaaleimpaan. Vaalennuksen jälkeen väri oli tasainen mutta vielä liian oranssin sävyinen joten laitoimme päälle luxima kiiltosävytteen.
Ennen väriä |
Jälkeen |
Ennen ja jälkeen |
sunnuntai 10. huhtikuuta 2016
Toppipäiväkirja 8.4.
Aamulla viikkasin pyyhkeitä ja siivosin paikkoja samalla kun katsoin asiakastöitä. Vein myös roskia ja tiskailin. Loppupäivästä tein pientä viimeistelyä yhdelle asiakkaalle.
maanantai 4. huhtikuuta 2016
Kampaajan työergonomia
Pesupaikan ergonomia
Pesupaikalla työskenneltäessä pitää muistaa pitää ryhdikäs asento. Pesupaikkaan voi joko nojata ns. mäkihyppääjäasennossa tai sittentoinen jalka edessä ja toinen jalka takana samalla kun nojaa pesualtaaseen. Hiuksia pestäessä kannattaa vaihdella pesukahvaa kädestä toiseen puolen mukaan jotta ei tarvitse kurotella. Käsivarret on ergonomista pitää itseään vasten.
Föönauksen ergonomia
Kun aloittaa föönaamisen kannattaa tarkistaa että asiakas on sopivala korkeudella jotta ei tarvitse kurotella tai työskennellä kumarassa. Asiakas on silloin sopivalla korkeudella kun voi työskennellä ryhdikkäästi. Kädet kannattaa tässäkin tapauksessa pyrkiä pitämään mahdollisimman lähellä omaa kehoa. Jos kasia joutuu nostamaan nostaminen kannattaa tehdä nostamalla kädet eteen eikä sivulle. Seistessä kannatta pitää paino tasaisesti molemmalla puolella koska jos varaa painoa vain toiselle jalalle toinen puoli kuormittuu enemmän ja esimerkiksi selän välilevyt kuormittuvat epätasaisesti. Föönin kädessä pitämiseen pitää myös kiinnittää huomiota siten ettei ranne olisi vääntyneenä huonoon asentoon. Pistooliote on ihanteellinen ranteelle jotta se ei rasittuisi.
Hiustenleikkauksen ergonomia
Leikatessa on tärkeää huolehtia siitä että asiakas on oikealla korkeudella itseensä nähden. Saksia tulee pidellä siten että käsi on ihanneasennossa jotta ranne ei rasitu. Josleikatessa istuu työntekijätuolissa asennon tulee olla ryhdikäs. Jos tuolissa istuu selkä kumarassa selkä rasittuu. Seistessä paino pitää varata tasaisesti molemmille jaloille.
Hiusten rullauksen ergonomia
Rullatessa lihakset tekevät pitkään staattista työtä mikä rasittaa kehoa helposti jos asento on väärää. Rullatessa pitää seisoa ryhdikkäästi koska rullaamiseen menee niin paljon aikaa että keho joutuisi muuten olemaan huonossa asennossa liian pitkään. Sormien, ranteiden, kyynär- ja olkavarsien sekä hartioiden alueen lihakset kuormittuvat rullauksen aikana joten niiden virheasentoja tulee välttää. Rullatessa kannattaa välillä tarkkailla omaa asentoaan ja asiakasta voi myös pyytää vaikka kallistamaan päätä jotta oma asento pysyy mahdollisimman ergonomisena.

Toppipäiväkirja 29.3.- 1.4.
Tiistai
Aamulla katselin asiakastöitä ja lakaisin hiuksia pois aina asiakkaiden lähdettyä. Samalla putsasin värikuppeja ja muita työvälineitä. Päivällä toppiohjaajallani oli parin tunnin tauko joten värjäsin siinä välissä hänen hiuksensa. Loppupäivän katselin taas asiakastöitä ja putsailin paikkoja.
Keskiviikko
Aamulla katselin asiakastöitä ja siivoilin samalla. Välillä viikkasin pyyhkeitä ja autoin tuotetilauksen purkamisessa. Loppupäivän katselin asiakstöitä ja lakaisin hiuksia lattialta.
Torstai
Aamulla katselin taas asiakastöitä ja autoin välillä jossain jutuissa. Loppupäivän tein pientä testiä siitä miten hius käyttäytyy vaalentaessa ilman olaplexia ja olaplexin kanssa.
Perjantai
Aamulla katselin asiakastöitä ja viikkasin pyyhkeitä hyllyyn. Loppupäivästä jatkoin vielä olaplex testiä. Siivoilin myös taas paikkoja ja pyyhin tuotehyllyjä.
Tässä kuvassa hiustupsuja on vaalennettu kolme kertaa. Vasemmanpuoleinen tupsu on käsittelemätön tupsu ja keskimmäinen normaalisti vaalennettu ja oikeanpuoleinen olaplexin kanssa vaalennettu. Kaikki tupsut ovat samaa hiusta jota ei ole aikaisemmin käsitelty.
1. kerta
9% hapete + vaalennusaine (+ No.1 olaplex toiseen massaan ja No.2 olaplex vaikutusaika 10min)
Vaikutusaika 45min
2. kerta
9% hapete + vaalennusaine (+ No.1 olaplex toiseen massaan ja No.2 olaplex vaikutusaika 10min)
Vaikutusaika 45min
3. kerta
12% hapete + vaalennusaine (+ No.1 olaplex toiseen massaan ja No.2 olaplex vaikutusaika 10min)
Vaikutusaika 45min
Tupsut saivat kuivua itsestään ja kuvastakin huomaa jo eron siinä miten olaplex suojaa hiusta vaalennettaessa. Ilman olaplexia on päästy hieman puhtaamman vaaleaan lopputulokseen mutta hius tuntui karhealle ja katkeili jo aika paljon. Olaplexin kanssa vaalennettu tupsu taas on pysynyt yhtä hyvässä kunnossa kuin lähtötilanne oli. Hiuksen luontainen taipuisuus on tallella eikä hius katkeile ja tuntuu yhtä sileälle kuin käsittelemätön tupsu.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)